Olen vasta 20 ja silti minulla on jo kauheat ikä paineet. Tuntuu siltä että aika menee liian nopeasti enkä kerkeä tekemään mitään mitä haluaisin. Haluaisin ja olen aina halunnut keretä tekemään kaiken niin kauan kuin olen vielä nuori, ja aika loppuu kesken. Tuntuu että olen tuhlannut monta vuotta elämästäni niin turhiin asioihin, sellaisin mitä en oikeasti edes ole halunnut.

Ensin tuhlasin vuoden nuoruudestani mieheen joka tuhosi elämääni. Koulusta sain potkut enkä tehnyt oikeastaan mitään. Ainut hyvä aika jota en kadu on se aika kun erosin poikaystävästäni, en käynyt koulua enkä ollut töissä, ainut mitä tein oli että biletin päivät pitkät ja tapasin mielettömästi uusia ihmisiä joista suuri osa on vielä tänäänkin ystäviäni. Sitten olin kesätöissä paikassa jossa piti oikeasti tehdä töitä mutta nautin siitä suuresti. Työ oli melko itsenäistä, mutta tauoilla sai jutella muiden kanssa ja pidin siitä että sain oikeasti tehdä jotain vaikka se oliki välillä raskasta.

Sitten pääsin töihin nykyisen työpaikkaani. Olen ollut täällä pulitoista vuotta ja työ on niin tylsää että tekisi mieli hakata päätä seinään päivät pitkät. Olen asiakaspalvelu työssä konttorissa, asiakkaat ovat usein todella tyhmiä tai ärsyttäviä. On toki mukaviakin asiakkaita mutta he eivät kuitenkaan tee tästä työstä yhtään hauskempaa. Alussa ajattelin työn olevan jännittävää ja avaavan paljon mahdollisuuksia. Nyt tajuan olevani jumissa tässä paskassa.

Onneksi ystäväni ehdotti minulle että lähtisin hänen kanssaan ulkomaille 3 viikon koulutukseen, jonka jälkeen jäisimme kummatkin ulkomaille tekemään töitä, koska siellä on todella helppo saada töitä tämän koulutuksen jälkeen. Varsinkin koulutuksen tarjoajan yhteistyö kumppaneiden yökerhoista. Niin eli siis tämä on baarimikko koulutus.  Koulutus kuitenkin maksaa lähemmäs 1.500 euroa ja sen lisäksi tarvitsemme vielä omat käyttörahat esim. ruokaan ja jos haluamme shoppailla. Jos saamme sieltä töitä ja jäämme sinne tarvitsemme myös rahaa jotta saamme asunnon ja pystymme elämään kunne ensimmäinen palkka tulee.

Joten, olisimme lähteneet nyt kesällä, mutta kummalakaan meistä ei ole vielä rahoja joten päätimme lähteä vasta kesällä 2010 jotta kummatkin ehtisivät säästää rahat. Olen aina halunnut muuttaa ulkomaille koska en erityisemmin pidä Suomen ilmastosta. Liian kylmää ja märkää. Joten siltä osin onnistun ainakin jossakin.

Mutta sitten istuin miettimässä asioita, ja tajusin että olen jo 22 sinä kesänä kun lähdemme. Eli mielestäni aivan hirvittävän vanha. Olisin halunnut päästä sinne ulkomaille ja aikaisemmin, nuorempana. Haaveissani on myös aina ollut että menisin namisiin ja saisin ensimmäisen lapseni ennen kuin täytän 25. Tätä menoa sitä ei kyllä tule tapahtumaan. Enhän edes seurustele kenenkään kanssa, haaveilen vain miehestä jota en voi saada. No jos en siis löydä ulkomailta melkein samantien kun sinne saavun itselleni miestä ja tule raskaaksi puolentoista vuoden sisällä ja mene naimisiin sen miehen kanssa niin en ikinä tule sitä tavoitetta savuttamaan.

Suomessa asuessa ja tätä työtä tehdessä olen unelmoinut lapsesta koko ajan. Olen koko ajan toivonut että tulisin vahingossa raskaaksi jotta voisin jäädä äitiyslomalle ja koska haluaisin lasta todella paljon. Mutta jos pääsen ulkomaille, niin sillä lapsella ei ole yhtä kiire koska sit haluan elää elämääni ja nauttia siitä. Täällä Suomessa en pahemmin nauti elämästä koska kaikki on aina samaa paskaa, on pimeetä, kylmää, märkää, työ on tylsää ja mikään ei muutu. Ainut valopilkku olisi siis ollut lapsi. Se olisi ollu ainut mikä olisi tuonut jotain sisältöä ja merkitystä elämääni täällä.

No en kuitenkaan haluaisi olla mikään ikäloppukaan kun ensimmäisen lapseni saan, olen aina halunnut olla nuori äiti. Mutta olen jo kuitenkin 22 kun pääsen pois Suomesta joten missä vaiheessa sen lapsen saan!? 25 on ehdoton viimeinen aikarajani sille lapselle. Muuten olen jo taas liian vanha. Ei siis oikeesti millään aika riitä..!!

No, nyt vaan odottelen kärsimättömänä että pääsen sinne ulkomaille pois täältä.

En ole se joka haluaa tulla kahden ihmisen väliin ja erottaa heidät. Olen itse ollut se jonka suhteen toinen nainen tuhosi ja tiedän kuinka paljon vihasin tätä naista ja kuinka monet muutkin sain häntä vastaan. En siis itse halua olla samanlainen jota halveksin silloin niin paljon. Mutta olen vain niin korvia myöten rakastunut tähän jätkään. Olen ollut rakastunut häneen jo puoli vuotta enkä vain pääse hänestä yli. Emme ole ikinä tehneet muuta kuin nukkuneet vierekkäin ja sylikkäin ja kerran suudelleet, mutta vain koska pelasimme peliä ja hän sai sen tehtäväkseen.

Mutta onhan hän itsekkin kimpussani koko ajan. Kun liukkaalla tiellä liukastuin, hän riensi heti apuun ja piti minusta tiukasti kiinni loppumatkan. Takaisin tullessamme hän nappasi heti kiinni kädestäni sanomatta mitään. Hän on jollain verukkeella aina koskemassa minuun. Hän kiusaa minua leikillään aivan niinkuin koulussa tehtiin kun tykättiin jostain. Hän painii kanssani ja kutittaa. Ja vihjailee aina jotain, mutta kun en tiedä että tekeekö hän kaiken siksi että ehkä hänelläkin on jotain tunteita minua kohtaan vai onko se vain kaveripohjaista.

En uskalla kertoa hänelle tunteistani, osin siksi koska hänellä on jo tyttöystävä ja osin kai siksi koska ehkä pelkään miten hän reagoi. Jos ei meidän välillä ikinä voi mitään olla niin en haluaisi menettää häntä kuitenkaan kaverina. Toisaalta olen niin rakastunut häneen että mieluummin ottaisin riskin ja kertoisin silläkin uhalla että hän ei tuntisi samoin kuin eläisin epätiedossa. Olen kyllä miettinyt seurauksia jos kertoisin. Ja loppujen lopuksi vaikka hän ei olisi kiinnostunut minusta enkä enää kehtaisi nähdä häntä niin asuuhan hän toisella paikkakunnalla. Joten riski että törmäisin häneen sattumalta on aika pieni. Nytkin näen hänet aina vain koska käyn moikkaamassa ystävääni, ja tämä jätkä on ystäväni avopuolison ystävä. Ja tavallaan uskon että ehkä hän jo tietää tunteistani, tai avistaa ne. Joten jos hän kertomiseni jälkeenkin suhtautuisi minuun samanlailla kuin nyt niin eihän sit olisi mitään hätää.

Mutta jos en kerro hänelle niin en ikinä pääse eteenpäin. Jos kerron niin joko saan hänet tai sitten en. Mutta jos hän ei ole kiinnostunut niin haluan kuulla sen häneltä suoraan koska se on ainut tapa että minä lakkaisin hänen peräänsä kuolaamisen ja jatkaisin eteenpäin. Koska nyt en halua enkä uskalla päästää hänestä irti ja etsiä toista miestä, koska joka kerta kun näen hänet niin ajattelen vain että "mitä jos?". Ja jos teen jotain jonkun muun kanssa niin ehkä menetän hänet. Tyhmää, tiedän.

Mutta toisaalta en ikinä ole ollut näin rakastunut keneenkään. Tunne sinäänsä on ihana, mutta sattuukin joka kerta kun muistan hänen tyttöystävänsä. Tunne olisi hauskempi ja ihanempi jos hän tuntisi samoin.

Joulu tulee taas. Joulu on yksi lempiajankohdistani, rakastan jouluruokaa ja lahjoja. Tykkään aivan valtavasti autella äitiäni ruokien laitossa, ja lahjojen jako hetki on mahtavaa. On hauska nähdä kun muut tulevat iloisiksi heille ostamistani lahjoista ja on hauska saada itse lahjoja. :) Tänäkin vuonna olen taas menossa vanhempieni luo. Meillä ei oikeastaan koskaan ole mitään suurempia sukujuhlia jouluna ollut. Olemme ihan perheen kesken olleet. Tänä jouluna kuitenkin siskoni poikaystäväkin liittyy seuraamme. Olemme siis vanhempamme, he ja.. minä.. Yksin, niinkuin aina.

Joulusta ei tee tänä vuonna ainakaan hauskempaa sekään että vanhempani ovat eroamassa koska isälläni on uusi nainen. Istu nyt sit siinä viettämässä yhteistä "perhe" joulua kun perhe on hajoamassa. Aion kuitenkin yrittää, ruoka tulee silti olemaan hyvää ja lahjat kivoja. :) Olisi vain kiva jos minullakin olisi joku mies. Ensi jouluna varsinkin. Silloin on vielä pahemmat paikat kun vanhempani siihen mennessä jo asuvat erillään. Valitse nyt sitten kumman luo menisi ettei loukkaa kumpaakaan.

Jos ei minulla ole ensi vuonna miestä jonka kanssa tai jonka perheen luona voisi viettää joulua, niin ehkä vietän oikein kunnon sinkku joulun. Kaveriporukka kokoon, vähän jouluruokaa ja ehkä lahjat toisillemme, sitten bileet pystyyn.

Siitä on nyt melkein kaksi vuotta aikaa kun erosin siitä kusipäästä. Ne kaksi vuotta olen kulkenut tuntien suunnatonta vihaa, surua ja pettymystä. Minua on suututtanut niin paljon se miten annoin hänen kohdella minua. Ajattelin vain aina, että no, kyllä hän rakastaa minua. Kunnes sain hänet kiinni pettämässä minua, meidän yhteisessä kodissa. Ja loppujen lopuksi hän myönsi ettei se ollut todellakaan ainut kerta.

Eromme jälkeen vietin ensimmäisen kuukauden itkien. Vietin kaikki päivät uuden ystäväni luona. En kestänyt olla yksin, enkä varsinkaan siinä "kodissa" jossa olin poikaystäväni löytänyt toisen naisen kaa. Noin kuukauden jälkeen aloin taas olla enemmän myös meidän entisessä yhteisessä kodissa, koska olin päättänyt kaikesta huolimatta jäädä siihen asumaan. Entiseni ei suostunut antamaan avaimiaan takaisin joten en uskaltanut enää lähteä pois kotoa kun pelkäsin että hän tulee sinne ja vie kamat tai tuhoaa paikat.

Aloin taas viettämään aikaani vanhan hyvän ystäväni kanssa. Olimme aina minun luonani tai jossain muualla juomassa. Viimeiset 2-3 viikkoa jotka asuin siinä kämpässä joimme joka päivä. Nukuimme ehkä yhteensä 10 tuntia niiden viikkojen aikana jos sitäkään. Sitten jouduin muuttamaan takaisin koti paikkakunnalleni vanhempieni luo. Join silti joka viikonloppu ja usein myös arkisin. Ajattelin että minulla menee muka hyvin, minulla oli hauskaa kun vedin perseet, löysin jonkun yhden yön panon ja jos joku edes yritti aloitella jotain vakavampaa suhdetta minuun otin äkkiä jalat alle.

9 kuukautta eromme jälkeen sain vakituisen työpaikan uudelta paikkakunnalta. Ajattelin sitä uutena alkuna. En kuitenkaan tuntenut paikkakunnalta ketään, eikä uusien ystävien saaminen ole yhtä helppoa kun on töissä aikuisten kanssa, kuin jos olisi lähtenyt uuten kouluun. Joten vietin illat yksin, ja viikonloppuisin ajoin aina ystävieni luo jotta pääsimme taas vetämään kännit. Siellä asuessani yksin aloin taas ajattelemaan ja miettimään asioita paljon. Minua alkoi itseänikin häritä se että työnsin aina pois kaikki jätkät jotka kiinnostuivat minusta muussakin mielessä kuin yhden yön panona. Ja ennen kaikkea minua häritsi se attä panin vain kännissä, selvinpäin se oli ihan mahdoton ajatus. Kammosin seksiä!!! Päässäni alkoi pyöriä mahdollinen ajatus siitä että olisinkin lesbo. Bi-seksuaali olen aina ollut ja tiedostanut sen jo pitkään, mutta kun seksi miehien kaa selvinpäin ällötti ja kammoksutti niin ehkä olinkin täysin lesbo. Ja tokihan näihin kännisekoiluihini mahtui muijiakin.

Aloin kuitenkin siis synkistellä ja masentua entisestään kaikkea ajatellessani. Minua itketti se että olin siellä yksin, minua itketti kun ajttelin eksääni. Minuun sattui edelleen joka kertaa kun ajattelin eksääni ja mitä hän oli minulle tehnyt. Tunsin niin paljon vihaa häntä kohtaan. Mutta yritin vain peittää kaiken muiden nähden, enhän minä nyt enää voinut niin vanhaa asiaa murehtia.

Loppujen lopuksi kyllästyin toden teolla asumaan siellä aivan yksin, joten hankin oman asunnon vanhalta kotipaikkakunnaltani ja muutin takaisin sinne. Sain taas olla ystävieni kanssa. Vaikka kaikkein rakkain ystäväni oli vielä toisella paikkakunnalla. Mutta koska pidin työpaikkani tämä oli lähempi vaihtoehto minulle. Matkustin kuitenkin ja matkustan edelleen ystäväni luo melkein joka viikonloppu, tai hän minun luokseni. Käymme kaikissa ihme paikoissa ja pidämme todella hauskaa.

Hän alkoi seurustella yhden jätkän kanssa viime keväänä, ja tapasin heidän kauttaan pari muuta todella mukavaa jätkää. He ovat aina meidän kaa samassa porukassa juomassa jne. No yhtäkkiä tajusin sitten ihastuneeni tähän toiseen jätkään. Valitettavasti hänellä kuitenkin on tyttöystävä, tai no en tiedä seurustelevatko he oikeastaan mutta heillä on jotain peliä. Joten en tiedä voinko ikinä tätä jätkä omakseni saada. Mutta nautin niistä hetkistä kun olemme samassa paikassa, meidän kahdenkeskisistä juttu tuokioistamme, siitä kun hän koskettaa minua ja kun pääsen nukkumaan hänen viereensä. :) Nukumme nimittäin joka kerta vierekkäin, saman peiton alla. Mutta  mitään ei silti ole vielä koskaan tapahtunut.

Jutun tärkein pointti olikin nyt lähinnä se, että kahden vuoden jälkeen, olen nyt vihdoin pystynyt hautaamaan vihani ja päässyt eksästäni yli. En tarvinnut siihen ammatti apua vaikka joskus siltä tuntui ja jotkut jopa ehdotti. Vaikka joskus tuntui siltä että olisin vain halunnut kuolla, niin selvisin siitä kaikesta. En tiedä mitä tapahtui tai mikä "paransi" minut. Ehkä se että huomasin että minäkin voin vielä ihastua, ehkä se että ihastukseni kohde ei ole heti hyppämässä sänkyyn kanssani (panemis mielessä), ehkä se että nautin niin mielettömästi ystäväni seurasta tai se että ehkä vain heräsin.

En tiedä olenko tai pystynkö ikinä antamaan anteeksi sitä mitä eksäni teki. Mutta ainakaan en enää murehdi häntä joka ikinen päivä. Voin taas aidosti nauttia elämästäni. Minun ja tämän uuden ihastukseni välillä tuskin mitään enempää kuin ystävyyttä tulee ikinä olemaan, ja ehkä sydämeni vielä särkyy hänenkin vuokseen. Mutta tiedän että kestän sen koska olen kestänyt pahempaakin. Ja ainakin saan taas tuntea miltä tuntuu olla oikeasti ihastunut. ;)

 

Sain mitä halusinkin vaikka epäröin paljon. Tänään nimittäin panin hänen kanssaan. Minulla ei ikinä ole ollut niin huono omatunto mistään ennen. Sen lisäksi hän vielä jätti minulle siitä rahaa. Olisin toivonut että hän olissi voinut tehdä sen kanssani muutenkin. Mutta ilmeisesti ei. Olin ehkä hieman ihastunut häneen, mutta näinhän tässä aina käy. Mutta tämä oli kuitenkin pahin. Petin ystäväni luottamuksen yhden helvetin panon takia. Paha oloni on ihan oikein, olen sen ansainnut. En voi ikinä kertoa ystävälleni totuutta, koska en halua satuttaa häntä.
Kaiken lisäksi tiedän ettei tämä mies edes välitä ystävästäni sillä tavalla, koska hän kertoi sen minulle. Hän sanoi että kertoisi kyllä ystävälleni totuuden tunteistaan, mutta haluaisi kertoa sen kasvotusten. Ymmärrän sen, ja toivon että hän tekeekin niin ettei satuta ystävääni enemmän. Mutta ei kai hänen silti tarvitsisi jatkaa esittämistä liikaa, lähettää ystävälleni viestejä että hänellä on ikävä ja että hän tykkää hänestä paljon. Hänhän satuttaa häntä vain enemmän.
Iskäkin kävi tänään kylässä. Hän kertoi minulle jotain mitä en todellakaan olisi halunnut tietää. Hän on rakastunut toiseen naiseen. Miksi hänen piti minulle siitä kertoa!? Hän halusi puhua siitä jonkun kanssa koska on itse ihan sekaisin. Mitä minun pitäisi hänelle sanoa?? Joo, jätä äiti kaikkien vuosien jälkeen!!! Nyt minun pitäisi pitää se meidän kahden välisenä salaisuutena enkä saa kertoa mitään äidille tai siskolleni. Miten voin olla niinkuin ei mitään, vaikka isäni ehkä jättää äitini toisen naisen takia. En halua vihata isääni tai suuttua hänelle. Mutta mitenkäs sitten jos hän päättää lähteä tämän toisen naisen matkaan!? En voi asettua kummankaan puolelle. Isähän on aina sanonut että rakastaa äitiä eikä voisi elää ilman häntä. Miten HÄN siis voi yhtäkkiä rakastua toiseen!?!?
Miksi kaikkien pitää kertoa aina minulle kaikki ja sitten minä en saa kertoa kenellekkään mitään. En kestää kaikkea yksin. Ja sitten minun pitäisi yksin jaksaa auttaa kaikkia. En vain jaksa... :(