Sain mitä halusinkin vaikka epäröin paljon. Tänään nimittäin panin hänen kanssaan. Minulla ei ikinä ole ollut niin huono omatunto mistään ennen. Sen lisäksi hän vielä jätti minulle siitä rahaa. Olisin toivonut että hän olissi voinut tehdä sen kanssani muutenkin. Mutta ilmeisesti ei. Olin ehkä hieman ihastunut häneen, mutta näinhän tässä aina käy. Mutta tämä oli kuitenkin pahin. Petin ystäväni luottamuksen yhden helvetin panon takia. Paha oloni on ihan oikein, olen sen ansainnut. En voi ikinä kertoa ystävälleni totuutta, koska en halua satuttaa häntä.
Kaiken lisäksi tiedän ettei tämä mies edes välitä ystävästäni sillä tavalla, koska hän kertoi sen minulle. Hän sanoi että kertoisi kyllä ystävälleni totuuden tunteistaan, mutta haluaisi kertoa sen kasvotusten. Ymmärrän sen, ja toivon että hän tekeekin niin ettei satuta ystävääni enemmän. Mutta ei kai hänen silti tarvitsisi jatkaa esittämistä liikaa, lähettää ystävälleni viestejä että hänellä on ikävä ja että hän tykkää hänestä paljon. Hänhän satuttaa häntä vain enemmän.
Iskäkin kävi tänään kylässä. Hän kertoi minulle jotain mitä en todellakaan olisi halunnut tietää. Hän on rakastunut toiseen naiseen. Miksi hänen piti minulle siitä kertoa!? Hän halusi puhua siitä jonkun kanssa koska on itse ihan sekaisin. Mitä minun pitäisi hänelle sanoa?? Joo, jätä äiti kaikkien vuosien jälkeen!!! Nyt minun pitäisi pitää se meidän kahden välisenä salaisuutena enkä saa kertoa mitään äidille tai siskolleni. Miten voin olla niinkuin ei mitään, vaikka isäni ehkä jättää äitini toisen naisen takia. En halua vihata isääni tai suuttua hänelle. Mutta mitenkäs sitten jos hän päättää lähteä tämän toisen naisen matkaan!? En voi asettua kummankaan puolelle. Isähän on aina sanonut että rakastaa äitiä eikä voisi elää ilman häntä. Miten HÄN siis voi yhtäkkiä rakastua toiseen!?!?
Miksi kaikkien pitää kertoa aina minulle kaikki ja sitten minä en saa kertoa kenellekkään mitään. En kestää kaikkea yksin. Ja sitten minun pitäisi yksin jaksaa auttaa kaikkia. En vain jaksa... :(